Blogissa nyt: Ihmisen ikävä robotin luo

Ihmistä tarvitaan myös tulevaisuudessa ihmisten ihmisenä, vaikka digitalisaatio, koneoppiminen ja robotit kehittyvät ja yleistyvät. Tässä murrosvaiheessa ihminen on se, joka muutoksen toteuttaa. Lue Niina Lesosen tuoreita ajatuksia digimurroksesta ja koneoppimisesta.

Ihmisen ikävä robotin luo

Big picture: Digimurros. Case: Koneoppiminen.

Koneoppiminen on työkalu, joka tietotyössä on kohta yhtä tuttu vempele kuin vasara rakennustyömaalla. Enää ei pelätä, että robotti vie kaikki hommat ja itseajattelevat sotakoneet ottavat vallan. Sen sijaan useissa organisaatioissa kääritään hihoja ja pohditaan koneoppimisen hyödyntämisen mittakaavaa, organisointia ja arkkitehtuuria.

Tulevaisuudessa esimerkiksi tilastojen teossa koneoppiminen helpottaa luokittelua ja terveysasemalla robotti ohjaa oikeaan huoneeseen. Jo nyt illalla sohvalla kaukosäädin kädessä suoratoistopalvelu suosittelee juuri sinulle sopivan pläjäyksen. Kaikki on niin digiä ja tekoälykästä, että hirvittää. Vai hirvittääkö?

Matti ja Teppo lauloivat "kaiken takana on nainen". Digitalisaatioon liittyen tätä voi pohtia hieman eri näkökulmasta: Onko kaiken takana kone, vai onko kaiken takana ihminen? Kuka vie, kuka vikisee, kuka on hidaste, kuka auttaa ketä?

Kollegani Markku Huttunen kirjoitti blogissaan toukokuussa näin: “Tiedon käyttöä hidastavat usein tekniset rajoitteet.”

Filosofinen kysymys: Mikä ja kuka siirtymässä lopulta rajoittaa eniten, ihminen vai tekniikka? Ja jos vastaus on “tekniikka”, kuka nämä haasteet ja rajoitteet voi selättää?

Tekniikan kehittyminen ja tässä esimerkissäni koneoppimisen hyödyntäminen etenevät niin hurjaa vauhtia, ettei pieni ihminen eikä edes iso organisaatio pysy kehityksessä mukana. Organisaatiot ja yhteiskunta kaipaavat uusia taitoja ja kyvykkyyksiä jatkuvasti. Haaste on siinä, että osaamista on kehitettävä etupainotteisesti samalla, kun ylempi johto ja hallitukset vasta piirtelevät digitalisaation ja massiivisen pilvisiirtymän tiekarttoja. Kun suunnitelmat ovat selkeät ja ryhdytään toteutukseen, ovatko ensimmäiset esteet teknisiä vai ihmislähtöisiä? Riippuu tilanteesta. Osattiinko tiekarttapöhinöissä miettiä oikeita kysymyksiä?

Mitä kyvykkyyksiä organisaatiossa tarvitaan, että suunnitelmien toteuttaminen olisi edes teoriassa mahdollista? Mikä on sinun roolisi, yksilönä? Mitä sinä voit tehdä? Mihin suuntaan haluaisit kehittyä? Mitä osaamista organisaatiosi ja työmarkkinat kaipaavat tulevina vuosina, haluatko vastata tähän tarpeeseen?

Viisas, koneoppimista tulevaisuudessa hyödyntävä organisaatio ei laita henkilöstöä kilometritehtaalle digimurroksessa. Sen sijaan se mahdollistaa työntekijöilleen uusia urapolkuja ja kehittymisen paikkoja – avaa oven uuden oppimiseen. Substanssiosaamisesta ja toimialan tuntemuksesta on hyötyä myös uuteen suuntaan tähtäävällä työuralla.

Murroksen toteutuksessa kaivataan sinua. Tarvitaan vuoropuhelua ja tiimityötä, että suunnitelmat saadaan viilattua toteutuskelpoisiksi, itse toteutuksesta puhumattakaan. Toteutuksessa tarvitaan monenlaista osaamista, ei pelkästään koodareita ja koneoppimisen asiantuntijoita. Sama tilanne säilyy myös tulevaisuudessa: viiden vuoden päästäkään me kaikki emme ole ohjelmoijia tai datatietelijöitä.

Uskon, että koneoppimisen kautta meille ihmisille jää enemmän aikaa ihmisten kanssa työskentelyyn esimerkiksi datan manuaalisen käsittelyn vähentyessä. Kaikkien ihmisten ei tarvitse osata kaikkea. Niin ei ollut ennen, eikä niin tule olemaan jatkossakaan. Oletko sinä tulevaisuudessa ihmisten ihminen, joka näkee digitalisaation uuden urapolkunsa mahdollistajana, innostuen, ilman pelkoa?

Robotti on hyvä työkaveri, ja sinä saat olla ihminen. Ihmiselle.

Blogin kirjoittaja Niina Lesonen toimii yliaktuaarina Tilastokeskuksen Kehittäminen ja digitalisaatio -palvelualueella.